.

Olen Sari Kukka ja asun perheineni Oulun lähellä Iissä. Perheeseemme kuuluu itseni lisäksi kaksi jo aikuista lasta ja ragdollit  Rosa, Nuppunen, Narri ja Affe. Sijoituskodissa Haukiputaalla asustaa tuleva pentujemme emä Bertta. 

Nuoruudessani olen ollut paljonkin kissojen kanssa tekemisissä. Minulla on ollut useampikin maatiaskissa, mutta huonosti on aina käynyt. Täällä maalla kun on niin helppoa ja luontevaa päästää kissa ulos yksikseen. Viimeisin Mirkkuni kun katosi, olin lyöty Enään en sellaista virhettä tee!!! Päätin että seuraava ystäväni on rotukissa, SUURI sellainen. Kymmenen vuotta meni haaveillessa ja sopivaa elämäntilannetta odotellessa.....

Ragdolleista en tiennyt muuta kuin sen mitä olin kirjoista lukenut. Ensimmäisen näinkin kun olimme Staraa Riikalta hakemassa. Vaikka olin viettänyt netissä aikaani kasvattajien sivuilla kuukausi tolkulla, yllätyin!! Ragdoll on kissa joka on koettava. En osannut kuvitella silkiltä tuntuvaa turkkia, en uskonut että kissa voi kiintyä ihmiseen seuraten varjon lailla liikkeitäsi ja uskomatonta ettei lapsilla ollut naarmun naarmua käsissään kun ystävämme oli pentuiässä ja ne siniset silmät...